Ajatuksia ennen terkkakesää

Vastuullinen työ ahdistaa ja pelottaa. Toisaalta on kutkuttavaa päästä kokeilemaan, mihin siivet kantavat näiden opiskeluvuosien jälkeen.

Lähden kesätöihin vieraalle paikkakunnalle, kauas kotoa, toiselle puolelle maata. Halusin hypätä pieneen tai aika suureenkin kesäseikkailuun, koska minusta on avartavaa nähdä erilaisia paikkoja ja toimintatapoja. Jännitys on silti suuri: osaanko tarpeeksi? Pärjäänkö tiukoissa tilanteissa? Paistaako epävarmuuteni kilometrien päähän? Uskallanko kuitenkin olla vakuuttava lääkäri, ottaa vastuuta ja tehdä päätöksiä?

Tuntuu, että tässä vaiheessa työnteko on tasapainoilua. Tasapainoilua oman osaamisensa rajojen sekä riittävän itsevarmuuden ja uskon omaan tekemiseen välillä. Pitäisi samaan aikaan luottaa itseensä ja toisaalta tunnistaa, milloin ei vielä osaa tarpeeksi ja pyytää silloin apua.

Nämä siitäkin huolimatta, että ylilääkäri on ollut erittäin ystävällinen ja joustava jo etukäteen. Myös viime kesä sairaalassa lääkärinä sujui kokonaisuutena hyvin, sain erinomaista palautetta eikä mitään isoja kamaluuksia tapahtunut. Hyvin todennäköisesti siis nämä painajaiseni jäävät toteutumatta, mutta epävarmuuden hetkenä ahdistuksella on taipumus kasvaa isoksi.

Tiedän, etten osaa (vielä) tulkita sydänfilmiä rautaisella rutiinilla, tehdä täydellisiä lausuntoja, diagnosoida jokaista tuki- ja liikuntaelinvaivaa tai tunnistaa ihosairauksia lyhyellä vastaanotolla. Tiedän, että osaan kohdata potilaat inhimillisesti ihmisinä ja yritän parhaani mukaan auttaa heitä. Tiedän, että kohtelen toisia kunnioittavasti, olen utelias ja tahdon kehittyä lääkärinä ja kehittää omaa osaamistani.

Tuleva kesä on itselleni ennen kaikkea ainutlaatuinen mahdollisuus oppia lääkärin työtä – siis nokka kohti terveyskeskusta ja uusia seikkailuja!