Terveisiä Meriltä
Aika tavoitteessa
Kun kirjoitan tätä, on opiskelupäiviä lääkiksessä jäljellä enää yhden käden sormilla laskettava määrä. Melkein kuusi vuotta on kulunut nopeasti, ja toisaalta noihin päiviin on mahtunut paljon, koko elämä. Viime kuukausina olen miettinyt usein aikaa, sen kulumista, sen viheliäisyyttä, sen armottomuutta ja armeliaisuutta.
Kohta olen tavoitteessa, on aika valmistua. Lääkäriksi opiskelu on hyvin koulumaista, eikä akateemista vapautta juuri ole. Siksi iso osa samaan aikaan aloittaneista valmistuu nyt keväällä, vaikka osa kurssikavereista on jäänyt välivuodelle.
Vaikka valmistun, en ole valmis. Lääkäriys on jatkuvaa oppimista, epävarmuuden sietämistä, kasvamista. Oman keskeneräisyyden ja rajallisuuden hyväksyminen on vaikeaa, mutta pikkuhiljaa olen ottanut askeleita sitä kohti. En tiedä, pääsenkö tuohon tavoitteeseen koskaan. Silti se on välttämätöntä, jos haluan kasvaa hyväksi lääkäriksi. 
Usein töissä lääkärinä tuntuu, että aika loppuu kesken. Olen hidas, joudun konsultoimaan kokeneempia kollegoita, en tunne kaikkia työpaikan käytäntöjä, en tiedä mistä tietojärjestelmästä löydän oikean nappulan, kirjaaminen tuntuu tahmealta, seuraavat potilaat odottavat jo oven takana. Verensokerimittarinikin näyttää, että aika tavoitteessa on vähentynyt, todennäköisesti stressitason noususta johtuen. Loppuuko kiire koskaan vai onko se vain itse aiheutettu mielentila?
Aikataulun jätättäessäkin yritän muistaa tärkeimmän, ihmisen kohtaamisen. Se on se, mitä voin lyhyessäkin ajassa antaa. Se on minusta ehdottomasti tämän ammatin hienoin puoli.
Sulkiessani työhuoneen oven hengähdän usein helpotuksesta. Tästäkin päivästä selvittiin, vaikka aikaa kului ylityön puolelle. Tulee uusia vastaanottoaikoja, uusia potilaita, uusia kohtaamisia, uusia työpäiviä. Vai tuleeko? Mitä jos aikaa ei enää ole tai sitä on jäljellä hyvin vähän?
Lähipiirissäni on ihminen, joka sairastaa parantumatonta sairautta. Yhdessä voimme nauttia tästä päivästä, koska huomisesta ei kukaan tiedä ja eilinen on mennyttä. Hänen luonaan käydessäni kiire katoaa, läsnä on vain tämä hetki. Arvokkainta, mitä voin lääkärinä antaa potilaalle ja ihmisenä läheisilleni, on aika. Siinä ajassa riittää tavoiteltavaa koko loppuelämäksi.