2 + 4 = 25,7

Kuukaudessa verensokerini on taas vaihteeksi heitellyt äärilaidasta toiseen. Muutaman viikon ajan arvot olivat selittämättömästä syystä jatkuvasti pilvissä.

Peruspäivänä mittari näytti aamulla 15, päivällä hiukan päälle kymmenen ja illalla usein yli 20. Välissä saatoin pistää huimia insuliiniannoksia, jotta saisin sokerit edes säälliselle tasolle.

Arvaatte varmaan, kuinka siinä sitten kävi – reilusti hypoille ja sieltä taas rakettina korkealle. Pirullinen noidankehä on jokaiselle diabeetikolle tuttu.

Tiedän, että insuliinin kanssa pitäisi olla maltillinen, ettei joutuisi verensokerien vuoristorataan.

Tiedän, että pitäisi tehdä säännöllisiä ateriaparimittauksia ja arvioida hiilihydraatit mahdollisimman tarkasti.

Tiedän erittäin hyvin sen, että kymmenien vuosien päästä odottavat ikävät liitännäissairaudet, ellen saa verensokereja kuriin.

Silti mieleni valtaa kiukku ja epätoivo, kun mittarin ruudulle pärähtää epämieluisa arvo, vaikka olen tehnyt kaiken oppikirjojen mukaan.

Yhtenä aamuna päätin, että nyt lasken hiilarit oikein tarkasti ja pistän sen mukaan. Ennen syömistä verensokerini oli erinomainen, 5,3. Laskin, että puurosta, maitolasista ja hedelmästä tulee maksimissaan 60 hiilihydraattia. Apuna käytin hiilarikäsikirja-sovellusta kännykässä.

Säntillisyydestä huolimatta sokeri oli kolmen tunnin päästä 21,3. En ollut stressaavassa tilanteessa, en jännittänyt mitään, en pannut suuhuni edes purkkaa tuona aikana – silti omahoitoni epäonnistui. Loppupäivänkin arvot huitelivat missä sattuu.

Teoriassa diabetesmatematiikka on hyvin yksinkertaista, käytännössä ei.

En pysty millään ottamaan huomioon jokaista pientä seikkaa, jotka vaikuttavat verensokereihin tai insuliinin toimintaan. Se tuntuu usein musertavalta, ja samalla pitäisi opetella hyväksymään sairauden moninaisuus.

Tampereen yliopistollisen keskussairaalan lasten diabetespolin lääkäri Päivi Keskinen kiteytti Mediuutisten numerossa 37–38 asian hyvin: ”Niin kauan kuin insuliinikorvaushoidon toteuttaminen on ihmisen käsissä, optimaalisen hoitotasapainon saavuttaminen saattaa jäädä haaveeksi.”

Haaveilun lomassa iloitsen valtavasti siitä, että kolmena päivänä peräkkäin sokerini eivät ole nousseet yli kymmeneen. Olen siis onnistunut tekemään jotain oikein!