Tanssiaskelin vanhaksi

Lapsesta asti unelmoitu prinsessapäivä toteutui paremmin kuin oletin minun kohdalla yleensä. Vaikka mulla ei ollut sitä leveintä vaaleanpunaista prinsessamekkoa mitä lapsena haluttiin (mikä tais olla ihan hyvä), kaikki meni niinkuin halusin.

Mekon ostin jo syyskuussa, se mahtui päälle ja lyhennys onnistui kolmen kerran jälkeen. Kampaaja osasi tehdä juuri sellaisen kampauksen kuin halusin. Kannattaa olla ajoissa liikkeellä, niin ei ala stressaamaan mistä kaiken saa ja että saa haluamansa. Itse en onnistunut tekemään kyseistä virhettä, mikä on ihme minun kohdallani.

Diabeteksen kanssa kaikki meni kuten Strömsössä. Parini tiesi sairaudestani jo kun aloimme harjoittelemaan, ja tanssien aikana hänellä oli taskussa siripirejä. Tanssisalien reunalla mulla oli pienessä käsilaukussa mittari ja pillimehua. Söin säännöllisesti ja laitoin normaalisti insuliinia, jonka ansiosta varaeväille ei tullut tarvetta.

En kovinkaan jännittänyt tansseja, sillä itseluottamukseni askeleiden osaamisesta oli korkealla. Pieniä virheitä sattui, ne naurattavat näin jälkeenpäin. Tangon aikana parini astui helmani päälle ja meinasin pudota taivutuksen jälkeen lattialle.

Wanhat tuovat ihania muistoja kaikesta pukuloistosta, pienempien ihailusta ja hauskanpidosta. Suosittelen tanssimaan wanhat,jos on siihen mahdollisuus. Kaikki se työ lopulta palkitaan!