Minua kiusattiin diabeteksesta

 Jo ekalla se alko, mun haukkuminen. Tietyt sanat sai kuulla joka päivä, niitä osasi odottaa. Ihmelapsi, tautinen tai sairas, miks sä et oo vaihtanu koulua. Minulta kyseltiin kaikenlaista, kuten "Miks sä saat syödä kesken tunnin, miks sulla on pillimehua?", mutta en osannut vastata kaikkeen, eikä sellaista voi ekaluokkalaiselta odottaakaan.

Ekalla ja tokalla luokalla mulla ei ollut avustajaa, ainoastaan opettaja yritti auttaa, mutta muuten menin itsekseni. Olin pienessä koulussa, joka lopetettiin myöhemmin. Siinä vaiheessa opin perusasiat, kuten leivän tai perunan hiilarimäärän.

Pumppu kulki vyötäröllä, sitä luultiin puhelimeksi. Mulle huudeltiin, että miks saat pelata puhelimella, vaikka laitoin insuliinia. Myös piikkityttö tai narkkari kuului jokapäiväiseen sanavarastoon kiusaajilla. Mulla oli vain yksi kaveri.

Vaihdoin kolmannella isompaan kouluun, koska vanha lopetettiin. Tässä koulussa minulla oli avustaja loppuun asti. Luokka oli vielä sama, edelleen yksi kaveri omalla luokalla, loput kolme rinnakkaisella.

En kuullut niin paljon haukkumista, ihmettelemistä vain, mitä kannan lanteella mukana. Olin koulun ensimmäinen pumppua käyttävä diabeetikko. Silti pelkäsin jokapäiväistä aikapommia. Odotin joka viikko perjantaita, vasta sitten pystyin rentoutumaan.

Neljännellä pommi räjähti totaalisesti. Kaikki luokkalaiseni kääntyivät mua vastaan, mun parasta kaveria lukuun ottamatta. Kumpikin jouduimme kiusatuiksi. Minulta vietiin tavaroita, vihko ja mittari pulpetilta, ja palautuivat takaisin. Kuinka ne olivat hävinneet?

Minua kutsuttiin narkkariksi, vaikka mulla oli pumppu. Minua ei päästetty mihinkään mukaan. Mä pelkäsin kaikkea sitä, itkin, esitin kipeää, olin allapäin ja jätin läksyjä tekemättä.

En halunnut mennä kouluun, ja en pystynyt puhumaan kenellekään.

Sanoin asiasta, kun oli pakko. Pahin vaihe oli ohi, mutta paljon vielä edessä. Lopun alakoulun ajan kuulin vain hiljaista supinaa takaani, kun mittasin ja porukkaan ei päästetty mukaan.

Olin onnellinen, kun koulu loppui, siirryin yläkouluun. Sain myös tietää, että luokalleni ei tulisi vanhoja kiusaajia, mutta pelko uudesta kiusaamisprosessista oli olemassa. Tein kyllä alussa hyvin selväksi luokalle, että mulla on diabetes. Kaikki otti asian hyvin vastaan, joten pelkoni oli aivan turha.

Mulla on vaan yks viesti kiusaajille. Me diabeetikot ollaan tavallisia sairautemme kanssa, me ei saada sitä pois. Jos kiusaat, voit tuhota jonkun elämän lopullisesti. Jos on jotain kysyttävää, tule vaan kysymään! Me vastataan mielellään, ainakin olet sitten tiedon rikkaampi. Toivon, että kiusaaminen loppuisi pian, me ei voida tälle taudille mitään.

---

• Jos sinua kiusataan koulussa diabeteksen takia tai ihan mistä syystä tahansa, muista: sinä olet arvokas ja hyvä sellaisena kuin olet.

• Kerro kiusaamisesta vanhemmillesi, avustajallesi, omalle opettajalle tai toiselle koulun opettajalle, tukioppilaalle, kummioppilaalle, jollekulle muulle koulun henkilökunnasta.
• Sinulla on oikeus saada apua, sinulla on oikeus tulla kuulluksi.
  

Inspiksen toimitus