Iholla ikuisesti

Olen suunnitellut tatuoinnin ottamista jo 13-vuotiaasta alkaen. Haaveilin silloin monesta erilaisesta tatuoinnista, mutta halusin ensimmäiseksi tatuoinnikseni minulle tärkeän ja merkittävän tekstin. Toivekuvan tyyli onkin vaihdellut vuosien varrella milloin kirjoituskonefontista omaan käsialaani. Vasta viime vuoden puolella ajatus selkiytyi, ja halusin selkeällä kaunolla kirjoitetun sanan. Luonnoksia tuli tehtyä jokaisen vihon ja kirjan kulmaan, ja kun viimein löysin haluamani, laitoin tatuoijalleni viestiä, mitä haluan ja mihin.

Moni on tatuointini nähdessään kysynyt, mitä tekstin alla oleva kuvio tarkoittaa. "Olen enemmän kuin matalat ja korkeat" on minulle (ja varmasti monelle muulle) tärkeä muistutus siitä, että tämän sairauden takana on oma persoonansa. Heittelevä verensokeri vaikuttaa mielialaan, mutta itseään ei saa nähdä pelkkänä diabeetikkona, vaikka se onkin vahvasti osa monen identiteettiä.

Tatuontini sijaitsee vasemman käsivarren sisäpinnassa. Halusin sen siihen, koska pidin aikoinani diabetesranneketta vasemmassa ranteessani, ja myös siksi, että saan sen helposti piilotettua.

Tatuoinnin tekeminen sattui hiukan, mutta kipu oli helposti siedettävissä. Tatuoinnin ottamisessa on eroja ihmisten välillä sen suhteen, miten ja millaisena kipu tuntuu ja kuinka voimakkaana, joten ei aina kannata uskoa kaikkia kauhutarinoita sietämättömästä kivusta. 

Olisin saanut ottaa kuvan jo 16-vuotiaana, mutta en löytänyt ketään luotettavaa tauoijaa, joka olisi suostunut  tekemään tatuoinnin alaikäiselle. Vanhempani ovat alusta asti tukeneet tatuointi-ideaani, kuten muutkin läheiseni. Uskon diabetestatuoinnin olevan helposti hyväksyttävä tatuointi, sillä siitä voi olla joskus hyötyä, ja tämä ei ole vain hetken mielijohteesta otettu.

Olen tyytyväinen tatuointiini, sillä se tuo turvaa ja on muistuttamassa, mitä olen. Ajatus siitä, että tämän sairauden on ikuinen ja haluan sen myös olevan ihollani iukisesti.

Enkä enää häpeile tätä sairautta, ja tämä on todiste siitä.