Huumeidenkäyttäjä bussipysäkillä - vai diabeetikko?

Miten pitäisi suhtautua siihen, kun joku kyselee hoitovälineistä tai syyttää huumeidenkäyttäjäksi?

Pitääkö kaikkeen vastata, vai ohjata kyselijä itse tutkimaan asiaa? Entä jos annan vahingossa väärää tietoa tai väärän mielikuvan asiasta?

Monesti asiaa miettineenä ja tilanteisiin päässeenä/joutuneena olen todennnut, että pitää mennä fiiliksen mukaan. Töykeä ei tosin voi olla, vaikka olisikin päivä mennyt päin mäntyä, vaan voi ystävällisesti sanoa miten asia on, ja toivottaa hyvät päivänjatkot. Esim. "Mulla on diabetes, ja teen nyt siihen liittyviä hoitotoimenpiteitä."

On ymmärrettävää että sellaiset kysymykset, kuten "miksi et tee tuota piilossa?", ärsyttävät. Välillä sitä miettii saanko olla häpeämättä asiaa, jolle en ole voinut yhtään mitään.

Ymmärrän, etteivät kaikki halua olla avoimena siitä, miten hoitaa omaa sairauttaan. Ympäristön paine täydellisyydestä on yksi LIIAN PAINAVA lisäkivi stressaavan sairauden kanssa elämiseen.

Haluaisin ympäristöni hyväksyvän, että hoidan itseäni näkyvästi, koska haluan pysyä "terveenä" ja hengissä - samoin kuin MTV:n tarinan diabeetikko.

Ja turha on jossitella siinä vaiheessa, kun mietitään miksi jollakulla on lisäsairauksia. Jos diabeetikko ei voi hoitaa itseään julkisesti, miten hän voisi puhua hoitoväsymyksestään? Näin lumipallo vaan kasvaa kasvamistaan. Ja lopulta se räjähtää käsiin. Kynnys puhua siitä, ettei jaksa hoitaa itseään, on jo tarpeeksi korkea, vaikka hoitoväsymys iskee joskus lähes kaikkiin!

Huume-epäilyt pystyy ottamaan alkuun huumorilla ja selittämään asian oikean laidan, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun kuulet saman jutun jo miljoonannen kerran, voi se ottaa jo päähän. Sitä lokaa on kestettävä, mutta jossain vaiheessa se tulee yli. Onko silti oikein purkaa ärtymyksensä tuntemattomaan, jolloin pystymme pilaamaan koko suuren joukon maineen vain yhden teon takia?

Alkuperäinen Ben Lockwoodin Facebook-kirjoitus (kuva on linkki):

---

Pääkuva insuliinikynistä: Soldiers, Heather Aitken CC BY SA 2.0