Hyvinvoinnin polut -hankkeen kuulumisia
Uusi vuosi ja samalla Hyvinvoinnin polut -hankkeen kolmas hankevuosi on käynnistynyt. Tulevan kevään aikana Hyvinvointipoluista viestitään monilla eri foorumeilla. Polkuja esitellään myös ainakin SOSTEtalk-tapahtumassa Jyväskylässä sekä Työterveyshoitajapäivillä Helsingissä.
Nyt tammikuussa olemme jatkaneet viime vuoden loppupuolella aloitettuja hyvinvointialueiden ammattilaisille suunnattuja webinaareja ja tietoiskuja. Jatkamme näitä koko hankevuoden ajan eli jos webinaari tai tietoisku omalla alueellasi kiinnostaa, lue webinaarien järjestämisestä lisää tästä uutiskirjeestä.
Viime vuoden aikana julkaistujen Hyvinvoinnin polkujen kehitystyö on käynnistynyt. Kehitystyön pohjaksi on parhaillaan käynnissä sivustoa koskeva käyttäjäkysely. Lisätietoa kyselystä löydät myös tästä kirjeestä. Samoin löydät kirjeestä etukäteisinfoa huhtikuussa järjestettävästä, jo kolmannesta hyvinvointialueiden yhteisestä työpajasta.
Seuraava uutiskirje ilmestyy viikolla 13. Kirjeessä voit välittää tietoa myös omalla alueellasi tehdystä Hyvinvointipolkujen juurrutustyöstä tai muusta diabeteksen hoidon kehittämistyöstä. Viestintäasioissa voit olla yhteydessä Tanjaan (tanja.kulmala(a)diabetes.fi) 27.3.2023 mennessä.
Osallistu Hyvinvointipolkujen kehittämiseen
Hyvinvoinnin polut -sivustoa kehitetään kevään aikana entistä käyttäjäystävällisemmäksi. Kehittämistyön tueksi on parhaillaan käynnissä sivustoa koskeva käyttäjäkysely.
Tutustu Hyvinvoinnin polut -sivustoon ja auta meitä kehittämään sivustoa vastaamalla lyhyeen kyselyyn. Kerro omia käyttökokemuksiasi sekä mitä muuta mahdollisesti toivoisit Hyvinvoinnin poluilta. Vastaa viimeistään 5.2.2023. Kyselyn linkkiä voi vapaasti jakaa omissa verkostoissanne ja alueenne sosiaalisen median kanavissa.
Save the date: Hankealuiden yhteinen työpaja
Huhtikuussa jatkamme hankealueiden työpajoja. Kolmas työpaja järjestetään 25.4.2023 klo 13–14.30. Varaa päivämäärä kalenteristasi jo nyt. Voit myös välittää tietoa työpajasta organisaatiosi muille diabeteksen hoidon kehittämistyön ammattilaisille.
Ilmoittautumislinkki ja työpajan ohjelma julkaistaan seuraavassa uutiskirjeessä.
Hyödynnä Hyvinvointipolkujen materiaaleja
Hyvinvoinnin polkujen Ammattilais-osiosta löydät erilaisia
maksuttomia esite- ja julistemateriaaleja. Voit hyödyntää maksuttomia ja
vapaasti tulostettavissa olevia aineistoja esimerkiksi oman yksikkösi aula- ja vastaanottotiloissa.
Ladattavissa on myös taskukokoinen esite asiakkaille jaettavaksi.
Lisäksi tulossa on sähköisissä infotauluissa käytettävää materiaalia. Jos olet
kiinnostunut sähköisestä materiaalista jo nyt, ole yhteydessä Tanjaan.
Tulosta
julisteita
Maksuttomat webinaarit ja tietoiskut ammattilaisille
Hankesuunnittelijat ovat esitelleet Hyvinvoinnin polkuja ja niiden käyttömahdollisuuksia jo useammille eri hyvinvointialueiden diabeteksen hoidon ammattilaisille. Polkusivusto toimii hyvin myös esimerkiksi liikuntaneuvonnan ja elintapaohjauksen ammattilaisten ohjaus- ja neuvontatyökaluna.
Esimerkkejä erilaisista webinaari- ja tietoiskumahdollisuuksista löydät Hyvinvoinnin polkujen ammattilaisosiosta. Tutustu esimerkkeihin ja sovi oman alueesi webinaarit yhdessä hanketyöntekijöiden kanssa. Tilaisuuksia voidaan myös räätälöidä alueiden tarpeiden mukaan.
Päivitä sähköpostiosoitteesi
Uusi vuosi toi muutoksia moniin sähköpostiosoitteisiin. Jos oma sähköpostiosoitteesi on muuttunut, käy tilaamassa Hyvinvoinnin polut -hankkeen uutiskirje uuteen sähköpostiisi hankesivun alalaidassa olevasta tilauslinkistä. Muistatahan myös vahvistaa sähköpostiisi saapuvan tilausvahvistuksen. Näin saat jatkossakin tietoa Hyvinvoinnin polut -sivuston kuulumisista ja Digipolut-hankkeen etenemisestä.