![Muutamme kaupunkiin Muutamme kaupunkiin](files/9515/480/Muutamme_kaupunkiin.jpg)
Diabetesliitto muuttaa
Muutamme viikolla 9 Diabeteskeskuksesta Näsijärven lahden yli Tampereen keskustaan osoitteeseen Näsilinnankatu 26, 33200 Tampere. Muuttoviikollamme eli 26.2.-2.3.2018 puhelinvaihteemme ja sähköpostiemme
toiminnassa voi olla katkoksia.
Saat muuttomme aikana parhaiten yhteyden henkilökuntaamme soittamalla suoriin numeroihimme.
Diabeteskeskus on myyty Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymälle, mutta koulutus- ja kurssitoimintamme jatkuu vähintään entisessä laajuudessaan uusissa paikoissa Tampereella sekä eri puolilla Suomea.
Tule koulutukseen Tampereen keskustaan!
Järjestämme tänä vuonna pääosan diabeteksen hoidon ammattilaisille tarkoitetuista koulutuksistamme Tampereen keskustassa tai aivan keskustan tuntumassa. Koulutuspaikoiksi olemme valinneet hotelleja, joissa voit myös majoittua sopimushintaan, jos koulutus kestää usemman päivän.
Maalis-huhtikuun koulutustemme teemoja ovat muun muassa lasten ja nuorten diabeteksen hoito, insuliinipumppuhoito ja sensorointi sekä diabetes työterveyshuollossa.
Diabeetikoille ja läheisille kursseja ympäri Suomen
Tarjoamme tänä vuonna diabeetikoille ja läheisille laajemman kurssivalikoiman kuin pitkään aikaan. Kursseja on Tampereen lisäksi muun muassa Espoossa, Turussa, Porissa, Jyväskylässä ja Oulussa.
Jäsenkampanjassamme uusia etuja tyypin 2 diabeetikoille
Tukea vastasairastuneille tyypin 2 diabeetikoille! Tänä vuonna jäseneksemme liittyvät tyypin 2 diabeetikot saavat liittymislahjaksi tyypin 2 diabeteksen perusoppaan. Tarjoamme heille myös mahdollisuuden tilata maksuttoman Viisi askelta hyvään syömiseen -sähköpostikurssin.
Katso täältä mitä muita jäsenpalveluita tarjoamme tyypin 2 diabeetikoille. Kiitos, kun suosittelet jäsenyyttämme omille asiakkaillesi!
Diabeteksen Käypä hoito -suositus on päivitetty
Diabeteksen Käypä hoito -suositukseen on vuoden 2018 päivityksessä
lisätty insuliininpuutosdiabeteksen osuus ja samalla suositus on jaettu
kahdeksi eri suositukseksi.
Suositus koostuu omista osuuksia
insuliininpuutosdiabetekselle ja tyypin 2 diabetekselle, suosituksessa
on myös molemmille diabetestyypeille yhteisiä osuuksia.
Diabeetikot eivät toistaiseksi pääse armeijaan
Puolustusvoimien pääesikunnasta on ilmoitettu, että diabeetikoiden mahdollisuus suorittaa asepalvelus on katkaistu toistaiseksi. Ihmettelemme hyvin toimineen käytännön äkkinäistä keskeyttämistä, ja olemme toimittaneet Puolustusvoimain komentajalle, kenraali Jarmo Lindbergille avoimen kirjeen, jossa pyydämme Puolustusvoimia selvittämään pikaisesti, miten ja milloin diabeetikoiden vapaaehtoista asepalvelusta voitaisiin jatkaa.
Lisää asiasta Ajankohtaista-palstallamme.
Seuraa ajankohtaisia diabetesuutisia
Diabetes.fi-verkkosivujemme Ajankohtaista-palstalla
on alkuvuoden aikana uutisoitu tässä uutiskirjeessä kerrottujen asioiden lisäksi muun muassa eläköityvien diabeetikoiden terveydestä, insuliinikynien käyttöön liittyvästä
varoituksesta sekä varhaiskasvatuksen ruokailusuosituksesta.